Kuinka käyttöönottaa uusi järjestelmä ilman muutosvastarintaa
Vaikein temppu uuden järjestelmän käyttöönotossa on sen käyttöönotto. Siksi palvelun käyttöönotto ja käyttö on lähtökohta meille käyttäjäkokemusta määriteltäessä. Me emme tunne yrityksesi kulttuuria, jotta voisimme luvata, että käyttöönotto tapahtuu itsestään. Mutta teemme kaikkemme helpottaaksemme sitä urakkaa jo palvelun kehitysvaiheessa ja kuuntelemme sinua mitä toivot palvelulta. Alla erilaisia ratkaisuja joita olemme jo tunnistaneet.
Todellinen tarve
Työskentelemme itse ympäristössä josta tarve tämänkaltaiselle palvelulle on tullut. Käyttökokemukset ja toiminnallisuus on kehittynyt tähän asti "kentällä". Eli palvelun tuottamaa arvoa mitataan jatkuvasti käyttäjien toimesta käyttökelpoisuuden perusteella.
Edistyksestä näkyvää
Sovelluksemme näyttää perusanalytiikan ja kertyneet raportoinnit reaaliaikaisesti linkkien hallintasivulla. Tämä antaa tuntuman että kun minä teen jotain, jotain todellakin tapahtuu. Eli tehty työ ei ole turhaa, vaan sillä on merkitys, se on näkyvää! Palvelun keräämän tiedon esitystapa on muokattavissa eri tarpeisiin ja BI työkalujen avulla mittarista saadaan juuri niin havainnollistava kuin kuhunkin tilanteeseen tarvitaan.
Palkitse edistyminen
Kun yhdessä määritetty tavoite saavutetaan, juhlistakaa parhaita suoriutujia. Keskinäinen kilpailu (joka edistää yhteistä tavoitetta) tuo yhteisöllisyyttä ja motivoi suoriutumaan, kun tavoite on kaikille saavutettavissa. Palkinnon ei tarvitse olla välttämättä materialistista, julkinen tunnustus ahkerimmista raportoijista scoreboardilla voi riittää houkuttimeksi arkiseen kilpailuun.
Uuden järjestelmän käytössä on jotain tuttua
Palvelun käyttö onnistuu kaikilta jotka osaavat käyttää puhelinta. Lähes kaikilla on kosketusnäytöllinen kännykkä ja sen käyttö on tuttua.
Saa aikaan helpotuksen tunne
Jos tuot jotain uutta, poista jotain vanhaa. Erilaiset järjestelmät, raportit ja taulukot tuovat turruttavaa informaatioähkyä arkeemme. Tänä päivänä on tärkeämpää valita oikeat kanavat tiedolle sen sijaan että niitä paljon. Ottaessasi käyttöön digitaalisen alustan tiedon jakamiseen ja keräämiseen, voiko vanhat kulahtaneet manuaalit arkistoida ja A4:lla olevan tukkimiehen kirjanpidon korvata jollain paljon ketterämmällä tavalla? Entä jospa monenkirjavat excel listat tiedonkeräystä varten olisikin systemaattisesti jäsennelty? Ei pelkästään helpottamaan raportointia, vaan myös tiedon jälkikäsittely helpottuu standardoidussa tietokannassa.
Haluatko kertoa millaista muutosvastarintaa olet kohdannut omassa ympäristössäsi?
Ota yhteyttä niin keskustellaan yhdessä miten selvitä muutosvastarinnasta ja saada suuri yleisö puolelle.